Motörheadin aika kuuluisuudessa

motörhead_355996304

Motörhead oli englantilainen rock-bändi, joka perustettiin vuonna 1975. Tämä kansainvälistä suosiota saanut yhtye tuotti jopa 23 studioalbumia, 10 live-albumia sekä 5 EP:tä 40-vuotisen uransa aikana. Suosituimmillaan hevimetallia ja rockia soittava bändi oli 1980-luvulla. Kokoonpanossa oli vain yksi muuttumaton jäsen: bändin perustaja Ian Fraser ”Lemmy” Kilmister, joka oli Motörheadin basisti, laulaja ja sanoittaja.

Bändin kaksi muuta pitkäaikaisinta jäsentä olivat kitaristina ja sanoittajana toiminut Larry Wallis sekä rumpalina nähty Lucas Fox. Motörheadin mielletään olleen englantilaisen hevimetallin uuden aallon liikkeelle laittanut yhtye varhaisella 1980-luvulla.

Kymmenien vuosien suosio

bannerKovin moni bändi ei voi sanoa, että olisi nauttinut yhtä suuresta määrästä suosiota viimeisillä hetkillään kuin parhaina vuosina. Motörhead on tästä poikkeus. Fanit olivat erittäin uskollisia sekä innostuneita yhtyeen musiikista, ideologiasta ja liikkeistä aina viimeisiin hetkiin saakka, ja sitä he ovat edelleen bändin hajottua vuonna 2015 Lemmyn kuoleman jälkeen.

Fanit pääsevät muistelemaan bändin kultakautta esimerkiksi pelaamalla NetEntin suunnittelemaa kolikkopeliä bändin kunniaksi. Se on täynnä bändin musiikkia ja aiheeseen liittyvää kuvitusta.

Peli on tyyliltään tyypillinen kolikkopeli, joka on viimeistelty Motörheadin suositulla musiikilla. Peli on todella mielenkiintoinen, ja se on noussut huippuluokan slottipelien kärkeen.

Albumisuosio ällistyttää

Motörhead on tehnyt monia todella suosittuja albumeita. Näitä ovat esimerkiksi Overkill, Bomber, Ace of Spades ja No Sleep ’til Hammersmith. Erityisesti edellä mainitut levytykset sinetöivät Motörheadin pysyvän paikan rokin lippulaivabändeissä: bändi on sijalla 26. 100 Greatest Artists of Hard Rock -listalla.

Kaikkien fanien harmiksi bändin loppu koitti vuonna 2015, kun bändin perustaja Lemmy kuoli aggressiiviseen syöpään ja sydänvikaan.

Äänekkäin palkinto menee Motörheadille

Guinnessin ennätystenkirjassa Motörhead on kaikkien aikojen äänekkäin bändi koko musiikin historiassa. Vaikka bändi tunnetaan enimmäkseen hevimetallin edustajana, Lemmy itse oli sitä mieltä, että heillä on enemmän yhteyksiä punkkiin ja rokkiin. Tämä johtuu siitä, että syntyihän bändi sentään 1970-luvun Englannissa keskellä suurinta punk-aaltoa. Oli laji mikä tahansa, kaikki kolme tyyliä tunnetaan erityisen äänekkäästä esiintymisestään, mikä sopii myös Motörheadin maineeseen varsin hyvin.