Hanoi Rocks

Hanoi Rocks on yksi Suomen tunnetuimmista rock-yhtyeistä. Se aloitti toimintansa vuonna 1975 ja lopetti vuonna 1985. Myöhemmin Hanoi Rocks palasi takaisin vuonna 2001 ja lopetti uudelleen vuonna 2009. Yhtyeen musiikki on saanut vaikutteita glam rockista, melodisesta hard rockista sekä punk rockista. Lisäksi perinteikäs rock ’n’ roll sekä blues ovat antaneet vaikutteita Hanoi Rocksin musiikkiin.

Hanoi Rocks oli kansainvälisesti tunnetuin suomalainen yhtye 1980-luvulla. Se on edelleen suosittu Japanissa, Britanniassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Kaiken lisäksi Hanoi Rocks oli yksi ensimmäisistä länsimaalaisista rockyhtyeistä, joka pääsi soittamaan Aasian kiertueelle. Yhtyeen tuotannon julkaisuoikeuksia on myyty useille tahoille, joten on hankala sanoa kuinka paljon Hanoi Rocksin albumeja on myyty, mutta arvioksi on annettu jopa miljoona kappaletta.

Ehkä tunnetuimmat jäsenet Hanoi Rocks –yhtyeessä ovat olleet Michael Monroe sekä Andy McCoy. Yhtyeen jäsenet ovat vaihdelleet useaan otteeseen vuosien varrella, mutta Monroe ja McCoy ovat olleet Hanoi Rocksin mukana lähes koko sen matkan ajan. Muita tunnettuja jäseniä oli muun muassa rumpali Razzle, jonka kuolema oli suuri käännös Hanoi Rocksin uralla. Väitetään että rumpalin kuolema oli yksi syy siihen, miksi yhtye hajosi vuonna 1985.

Huhuja Hanoi Rocksin paluusta liikkui kuitenkin usein. Monroe ja McCoy onnistuivat korjaamaan katkenneet välinsä vuonna 2000 ja pian sen jälkeen he ilmoittivat tuovansa Hanoi Rocksin takaisin.